Tuoteryhmät
Päävalikko
Arviot lisää
Tuotteista ei ole tällä hetkellä arvioita

Siementen kylvöohje

Kylvä kesän kukkaloisto sekä syksyn sato!


Kylvö sisätiloissa astioihin

Käytä kylvöksiin aina kylvö- tai taimimultaa taikka turvehiekkaseosta. Se on rakenteeltaan keveää ja ilmavaa ja useimmat siemenet itävät siinä parhaiten. Tavallinen kukkamulta on liian voimakkaasti lannoitettua, jolloin mullan liika väkevyys saattaa estää itämisen kokonaan, tai siemen itää mutta taimi nuupahtaa pian itämisen jälkeen.

Valitse astioiksi ruukkuja tai laatikoita kasvilajin ja käyttötarkoituksen mukaan. Kylvä siemenet niille suositeltuun kylvösyvyyteen ja tasoita pinta kevyesti. Kastele kylvös sumuttamalla ja huolehdi jatkossakin kylvöksen tasaisesta kosteudesta. Itämisen alkuun päässeet hennot taimenalut ja niiden pienet sirkkajuuret ovat erittäin herkkiä kuivumiselle, toisaalta myös liian märkä kasvualusta on pahasta. Kasvupaikan tulee olla valoisa ja aurinkoinen, jotta taimet kehittyvät tanakoiksi ja tuuheiksi.

Eri kasveilla on erilainen itämisaika, hätäisimmät saattavat jo luulla, että siemenet eivät idä lainkaan. Eräät lajit itävät jo parissa päivässä, useimmilla aikaa kuluu 3-4 viikkoa. Palmuilla itämisaika on puoli vuotta ja vieläkin hitaammilla pioneilla itäminen voi kestää yli vuoden. Itämisaika on yleensä mainittu siemenpussin teksteissä.

Kastelulannoitus voidaan aloittaa noin 2-3 viikon kuluttua itämisestä, kun taimissa on ensimmäiset kunnon lehdet ja hyvä kasvu. Aloita miedolla liuoksella, jotta herkät juuret eivät vaurioidu. Taimien varttuessa siirrä ne tarvittaessa isompiin ruukkuihin tai lopullisilla kasvupaikoilleen. Muista suojata taimet kevään yökylmiltä!

Suorakylvö keväällä avomaalle

Kunnosta kasvupaikka ja kylvä siemenet niille suosittuun kylvösyvyyteen ja sopivin rivivälein.

Peitä siemenet hiekansekaisella mullalla ja tasoita kevyesti. Merkitse kylvöpaikka ja kastele huolella.

Huolehdi jatkossakin maan tasaisesta kosteudesta. Kylvösten päälle asetettu harso nopeuttaa itämistä, pitää maata pidempään kosteana ja suojaa myös esim. porkkanat porkkanakempin tuhotöiltä. Taimettumisen jälkeen harvenna tarvittaessa ja kitke rikkaruohot heti, jotta pienet taimet eivät tukahdu niiden alle.

Kylmäkäsittely ja syyskylvö

Eräiden kasvien siemenet vaativat kylmäkäsittelyn itääkseen. Tällöin siemenet kylvetään normaalisti astioihin tai ne voidaan sekoittaa turvehiekkaseokseen ja laittaa muovipussiin. Siemeniä pidetään kosteina muutaman päivän ajan huoneenlämmössä. Tämän jälkeen kylvös asetetaan kylmään (0...+6) asteeseen) esim. jääkaapin kylmimpään osaan (huom EI pakastimeen!) 1-1,5 kk:n ajaksi. Kylvöstä tarkkaillaan säännöllisesti ja se siirretään heti itämisen alettua valoon ja lämpimään paikkaan taimettumaan. Aikanaan taimet koulitaan ja istutetaan lopullisille kasvupaikoilleen.

Monesti helpompi tapa on kylvää esim. monivuotiset perennat syyskesällä suoraan ulos penkkiin tai ruukkuihin. Tällöin luonto hoitaa itse kylmäkäsittelyn eli se hajoittaa itämistä estävät aineet talven aikana pois siemenistä.

Nämä ohjeet sopivat useimmille kaksi- ja monivuotisille lajeille. Tarkista lajikekohtaiset kylvöohjeet aina siemenpussin päältä! Jollain lajeilla voi olla erityisvaatimuksia.  

Ostoskori lisää
Ostoskorisi on tyhjä
Uutisia lisää
Uudet tuotteet lisää

Asparagus Herkolim (ruokaparsa) At/Co 5 kpl/pkt
Maksutavat
Suomen Verkkomaksut