Väriä, tuoksuja ja kukkarunsautta!
Kun kesäkukkien kasvattamisen aloittaa jo keväällä aurinkoisella ikkunalaudalla tuntuu kesäkin lähestyvän nopeammin ja kukkaloistosta pääsee nauttimaan pitkään!
Juuripaakut mullan suojiin juurtumaan
-
Käytä ruukkuja, jonka pohjassa on reikä, jotta ylimääräinen kasteluvesi valuu pois.
-
Kasvualustaksi sopii peruslannoitettu ja -kalkittu kukkamulta. Kukkamultaa voit myös keventää 1/4 verran karkealla hiekalla, lecasoralla tai vaikka kaktusmullalla, tällöin myös liikakastelun vaara vähenee.
Sopivasti vettä ja ravinteita hyvään kasvuun
-
Kastele aluksi melko niukasti, mullan tulee olla tasaisen kosteaa, mutta ei märkää. Pintamulta saa kastelukertojen välillä hieman kuivahtaa. Liian märässä kasvualustassa hento juuristo ei kehity kunnolla.
-
Aloita lisälannoitus kastelulannoitteella noin kahden-kolmen viikon kuluttua, kun taimissa selvästi näkyy uutta kasvua.
-
Pikkutaimet hyötyvät latvomisesta; Kun taimet ovat hyvässä kasvussa ne latvotaan, eli typistä versojen pituudesta n. 1/3 pois. Tällöin versot haaroittuvat ja taimista kehittyy tanakoita ja tuuheita. Varsinkin köynnöstävät lajit sekä verenpisarat, petuniat ja marketat hyötyvät erityisesti latvomisesta.
-
Taimet kannattaa myös nupustaan, eli ensimmäisinä viikkoina poista niihin kehittyvät nuput. Tämä saattaa tuntua julmalta, mutta kasvatusvaiheessa on hyvä, ettei kasvi kuluta voimiaan kukkien kehittämiseen.
Suojaa kylmältä
-
Kun kasvatusruukku käy ahtaaksi, siirrä taimet isompaan ruukkuun, amppeliin tai parvekelaatikkoon. Istuta taimet aina hieman entistä kasvusyvyyttä syvempään, jotta taimien tyvi vahvistuisi ja pysyisi tukevasti pystyssä.
-
Taimia karaistaan ulkoilmaan vähitellen. Siirrä ne ulos aluksi puolivarjoisalle ja suojaiselle paikalle, kuuma auringonpaiste tai kova tuuli voivat vaurioittaa herkkiä uusia lehtiä.
-
Taimet ovat herkkiä myös kylmälle, siirrä ne yöksi takaisin sisätiloihin tai suojaa hallaharsolla tai vaikka nurin käännetyllä pahvilaatikolla.
Muista kastella sekä myös lannoittaa koko kesän ajan, jotta kukinta säilyy runsaana!
Poista myös kuihtuneet kukat, jotta kasvuvoima ei tuhlaantuisi siementen kehittymiseen.