Tuoteryhmät
Päävalikko

Pasuunakukka

Runsasta kukintaa kesän ruukkuihin!

Taimet esikasvatetaan valoisalla ikkunalaudalla tai kasvihuoneessa, puutarhaan/parvekkeelle ne voidaan siirtää ilmojen lämmettyä ja yöpakkasten mentyä ohi. Suurilehtinen ja voimakaskasvuinen pasuunakukka vaatii viihtyäkseen paljon ravinteita ja säännöllisen kastelun. Istuta taimet nykyistä isompiin ruukkuihin, jotta mullan kosteustasapaino on helppo hallita ja taimilla tilaa kasvaa. Kasvualustaksi sopii tavallinen peruslannoitettu ja -kalkittu kukkamulta. Kun taimet ovat juurtuneet ja hyvässä kasvussa (noin 2-3 viikon kuluttua), kasteluveden joukkoon lisätään säännöllisesti kastelulannoitetta.

Pasuunankukka on helppo kasvattaa runkomaiseksi pikkupuuksi. Taimivaiheessa valitaan vahvimmat versot (1-3 kpl) ja heikoimmat versot kasvin alaosista poistetaan. Kasvukauden aikana muuta leikkausta ei yleensä tarvita, kasvi on kauneimmillaan ja runsaskukkaisin saadessaan kasvaa vapaasti.

Parhaiten pasuunakukka viihtyy ja kukkii runsaimmin tuulensuojaisella, lämpimällä ja aurinkoisella kasvupaikalla. Heinäkuun lopussa kastelulannoitus lopetetaan, jotta kasvi lopettaisi kasvunsa ajoissa ja talvehtisi hyvin. Ennen yöpakkasia pasuunakukka siirretään sisätiloihin, kasvusto ei kestä pakkasasteita! Parhaiten pasuunakukka talvehtii valoisassa ja viileässä (+5...+10°) paikassa, mutta tällaiseen tilan puuttuessa kasvi voidaan talvettaa myös pimeässä, kunhan paikka on viileä. Talven aikana multa pidetään niukan tasakosteana, se ei saa kokonaan kuivua, mutta ei myöskään olla liian märkä. Seuraavan keväänä helmi-maaliskuussa kasvukierto aloitetaan taas alusta. Edellisvuonna kasvaneita versoja typistetään voimakkaasti, vähintään puolet pois, jotta kasvu säilyisi tiiviinä ja kasvia olisi helpompi ruukussaan siirtää. Vuosi vuodelta päävarret kasvavat paksummiksi ja kukkien määrä samalla moninkertaistuu, näyttävä pasuunakukka onkin taatusti kasvattajansa todellinen ylpeydenaihe! Muistathan myös, että pasuunakukka on myrkyllinen.

 

____________________________________________________________________________________________________________

Verkkokauppamme kautta voit kätevästi tilata puutarhan tarvikkeita, oppaita ja lannoitteita ympäri vuoden.  

Talven aikana emme toimita taimistokasveja, mutta voit selata kauden 2014 valikoimaa näytä-tuotteina.

              


Ostoskori lisää
Ostoskorisi on tyhjä

Uutisia lisää
Uudet tuotteet lisää

Pensaspapu vihreä Bio annos
9.80 EUR
Suomen Verkkomaksut