| Pionit |
|
| Kirjoittanut Kauppila Oy |
Ihastuttavat perinteiset pionit!Pionit ovat aina kuuluneet suomalaiseen pihaympäristöön. Eikä suotta - ne ovat kestäviä ja pitkäikäisiä, vanhat kasvustot ovat komeita ja kukkiessaan aivan ihastuttavia. Pionien lajikkeisto on laaja ja monipuolinen. Kukkien värit vaihtelevat valkoisesta ruusunpunaiseen ja tumman karmiininpunaiseen. Kukkien muoto voi olla yksinkertainen tai hyvin kerrottu. Istuttamalla samaan ryhmään useita pionilajeja ja -lajikkeita kukinta-aika pitenee huomattavasti. Aikaisimmat luonnonlajit mm. tilli-, vuokko- pallaksen- ja kuolanpioni kukkivat jo touko-kesäkuussa, perinteiset talonpoikais- eli tarhapionit alkukesällä ja upeakukkaiset jalopionit viimeisenä kesä-heinäkuussa. Kasvupaikka ja -alustaPionit viihtyvät samalla kasvupaikalla vuosikymmeniä. Niitä ei pidä tarpeettomasti muuttaa, sillä kasvupaikan muutos voi viedä pionin kukintahalut pariksikin vuodeksi. Vasta kukinnan heikentyessä ja kasvun taantuessa juurakko voidaan varovasti jakaa ja istuttaa uudelleen. Pionit kukkivat runsaasti aurinkoisella ja puolivarjoisalla kasvupaikalla. Ne kasvavat hyvin syvämultaisessa, ravinteikkaassa ja kalkitussa maassa. Maa voi olla jopa hieman savipitoinen, sillä pionin juuret ovat vahvoja ja mukulamaisia. Ne tunkeutuvat syvälle maahan. Maan tulisi olla tasaisen kosteaa, varmista kuitenkin, ettei kasvien tyville keräänny syksyisin vettä. Tarvittaessa maa salaojitetaan tai kevennetään hiekalla. IstutusPioneja on saatavilla sekä esipakattuna juurakkona että astiataimina. Esipakatut juurakot istutetaan keväällä. Paksut juurakot istutetaan lähelle maan pintaa, juurakon päälle saa tulla vain noin 3-5 cm multaa. Astiataimia voi istuttaa koko kesän ajan, nekin istutetaan lähelle maan pintaa ja juuripaakku pyritään pitämään mahdollisimman ehjänä. Liian syvään istutettu pioni kasvattaa kyllä runsaasti lehtiä, mutta ei kuki kunnolla. TukeminenEtenkin kerrottukukkaisten lajikkeidet suuret kukat ovat painavia ja pionikasvustot kannattaa tukea, jotta varret eivät taipuisi maahan. Kastelu ja lannoitusKeväällä pioneja lannoitetaan moniravinteisella puutarhalannoitteella tai perennalannoksella. Mikäli kasvualusta on painunut ja pionin juurakot ovat selvästi näkyvissä, lisätään pensaiden tyvelle hieman kompostimultaa. Tasainen maan kosteus ja mieto lannoitus kastelulannoitteella nuppujen muodostumisen aikaan varmistavat runsaan ja näyttävän kukinnan. TalvihoitoPionit talvehtivat yleensä hyvin, eikä erillistä talvisuojausta tarvita. Kunnon lumipeite on paras suoja, sen puuttuessa kasvustot voi peittää kuusenhavuilla. Myös pionit lakastuneet kasvustot voi taivuttaa juuristoalueen päälle suojaksi. © Copyright : Kauppila Oy, kaikki oikeudet pidätetään. |
| Viimeksi päivitetty 23.10.2008 12:20 |


